Äitienpäivä 2011
Helmikuun 3. 2011 Äitienpäivä 2011Äitienpäivä, tuo juhlapyhä jolloin hemmottelemme äitejämme, osuu tänä vuonna sunnuntaille 8.5.2011.
Tässä muutama vinkki äitienpäivälahjaksi, jos idea vielä uupuu:
- Sokoksen verkkokaupasta löytyy kosmetiikkatuotteita, kuten hajuvesiä, edullisesti. Tarjouksia on jatkuvasti ja valikoimassa on myös valmiita lahjapakkauksia.
- Hyvinvoinnin Tavaratalo on Suomen suurin luontaistuotteiden verkkokauppa. Kaupasta löytyy myös valmiit ideat äitienpäivälahjaksi.
- Äitienpäiväkukkia voi tilata jo nyt etukäteen esim. Piilolasta, jotta varmasti ehtivät perille.
- Lahjakortti kosmetologille esimerkiksi jalka- tai kasvohoitoon on myös toimiva tapa hemmotella äitiä. SKY-Kosmetologien sivuilla voi selata ammattikosmetologeja paikkakunnittain.
Suomessa äitienpäivää on vietetty jo lähes 100 vuotta - eli vuodesta 1918 alkaen. Alunperin Amerikasta lähtöisin oleva perinne on Suomessakin virallinen liputuspäivä ja sitä siis vietetään aina toukokuun toisena sunnuntaina. Eri puolilla maailmaa äitienpäivän päivämäärä kuitenkin vaihtelee: esimerkiksi naapurivaltiossamme Ruotsissa äitienpäivää vietetään toukokuun viimeisenä sunnuntaina.
ÄITIENPÄIVÄBRUNSSIT: täältä löydät käyttäjien vinkit brunssipaikkoihin ympäri maan.
Avainsanat: Äitienpäivä 2011, äitienpäiväkukat



Atro Niiniluoto :
Toukokuun 8. 2011 @ 21:20
Valkovuokkoja tulee poimittua harvoin juhlapäivinä, mutta minun äitini on toistaiseksi meidän suvussa ainoa, joka on saanut posliinisen norsun. Isoäitienpäivää juhlittiin meillä niin kauan, kuin isän äiti oli hengissä.